Iivan-ukon poigu (Иван крестьянский сын)
Oli ennen ukko da akku, ukol oli Iivan nimi. Rodiihes poigu. Kazvatettih-kačottih. Rodih hänel naindaigu. Iivan luadi bualun, kučui kaikkii goštii i kučui kai toizis mualoispäi bualuh. Toizis mualoispäi tuldih, tuli neidine. Iivan-ukon poigah mieldyi ylen äijäl. Bualu kui proji, neidine tulou toizes tiešuaraspäi, toizes gosudarstvaspäi kolmen karablin kel tarikseh mučoikseuml” Iivan-ukon poigu, ota minuu mučoikse!” Tuattah da muamah ei anneta valdua. Pristanil Iivan-ukon poigu kävelöy, ei voi ottua mučoikse. Neidine lähtöy iäreh kolmen karablin kel. Toizen kerran tuolou neidine kuvven karablin kel. Iivan-ukon poigu pristanie myö kävelöy. Tuatalleh-muamalleh kyzyy: ”Otan minä nečen neidizen mučoikse!” Ei anneta valduauml ”Ei pie ottua!”Lähtöy neidine järilleh. Kolmanden kerran tulou yheksän korablin kel. Iivan-ukon poijal taričikseh: ”Ota minuu mučoikse!” Pristanil kavelöy, tuattah da muamah ei anneta valdua ottua. Neidine lähtöy iäreh, tuskevuu: ”Enämbi en tule!” Iivana-ukon poigu tuatan da muaman sanua ei kuule, šuorii da lähti.
- Mennen kunne mennen, ei annettu valdua ottua, lähten astun.
Astuu meččie myö, astuu dorogoi myö, astui suoloi myö. Tulou hukku vastah.
- Oi, nuori mies, hyvä mies. Kel lienne hyvytty luadinuh, luaji meile hyvytty. Kata poijat kaftanal. Raistuučču tulou, tappau poijat.
Iivan-ukon poigu kaftanan piäl heittäy, hukan poijat kaftanal kattau. Raistuučču tulou, raistu panou-panou. Rais panendan heittäy. Ottau kaftanan. Hukku poigin kel meččäh:
- Liennen minä sinul hyvytty luadimah.
Lähtöy ielleh astumah, kaftanan piäl panou. Astuu, astuu, tulou jänöi vastah.
- Oi, hyvä nuori mies. Liennöy kui kel hyvytty luadinuh, luaji minul hyvytty, kata poijat kaftanal.
Raistuučču tulou. Kattau poijat. Iivan-ukon poigu heittäy kaftanan piäl, jänöin poijat kattau. Raistuučču tulou, raistu panou-panou. Heittäy ragehen panendan. Ottau kaftanan ieres da lähtöy ielleh astumah. Menöy, tulou meri. Lähtöy merirandua myö astumah. Astuu, astuu, ga tuuli on lietostannuh havvin. Haugi luadii paginan:
- Nuori mies, kel lienne hyvytty luadinuh, luaji minul hyvytty. Piästä minuu mereh ielleh sinul hyvytty luadimah.
Häi eččiy kangen Iivan-ukon poigu, havvin kangel murdau. Haugi mereh lähtöy. Lähtöy ielleh astumah. Astuu, astuu, tulou kodine vastah. Menöy sih kodizeh, kyzyy. Leski akku istuu kodizes. Leski akku kyzyy:
- Kunne sinä menet, nuori mies. Kuspäi tulet, kunne menet?
Häi sanou kaiken oman putešestvien.
-Nečine menen.
- Ei poigani, sanou, sidä tyttyö nähtä sua nygöi, sanou. Häi on tuskevuksis sinun piäl. Nygöi tulou linnu. Linnah gu menet, sanou, linnan agjas on pieni kodine. Sit on hänen rišt’oi. Mene, sanou, rišt’oilluo.
Lähtöy Iivan-ukon poigu astumah. Astuu, astuu. Mugai tuli linnu, tuli pieni kodine. Menöy pieneh kodizeh, ga akkaine istuu hyvänluaduine ylen:
- Kunne sinä menet, nuori miehyt? Kus tulet, kunne menet?
- Nenga da nenga, sanou, tulen. Nengoizil dorogoil da nečine menen.
- Se on, sanou, minun ristintytär vai, sanou, nähnöy sinuu - tappau. Ei, sanou, enambiä tirpa.
A Iivan-ukon poigu sanou:
- Minul himoittas nähtä.
Kačotah, ga jo tulou pertih ristintytär. Akkaine panou Iivan-ukon poijan karzinpordahil da tulou ristintytär pertih.
- Midäbo, sanou, kedä ollou onnuako kävellyh, duuhu toine on gu pertis?
Rist’oi sanou:
- Ei jo nikedä kävellyh, sanou. Minä olan’n’ua luajin. Se duuhu on, ei jo nikedä kävellyh. A kui, sanou, sinul Iivan-ukon poigu tulis libo, sanou, ga nähtäväkse, ga olisgo hyvä?
- Tulis Iivan-ukon poigu, minä hänen tappazin, sanou.
A Iivan-ukon poigu kuundelou pordahil. Lähti ristintytär iäres. Iivan-ukon poigu nouzi pordahilpäi, akkaine nosti. Sanou:
- Voinnet kui tuskat suaha, sanou, minun ristintyttären tuskat, sit sanou, ei moožet sinuu tapa. Vai et voinne tuskie suaha, sanou, sinun tappau.
- Ga kuzbo ollah, Iivan-ukon poigu kyzyy.
- Ollah, sanou, merirannas. Mätäs on, sanou, puumätäs. Puumättähän ual on sundugu. Sundugas ollah. Sundugas on, sanou, jänöi, jänöin sydämes on lindu. Linnun sydämes on jäiččy. Jäičän sydämes ollah tuskat.
Iivan-ukon poigu lähti. Lähti dai sundugan löydi.
- Nygöi, sanou, minä suan tuskat.
Sundugan gu avai - jänöi meččäh, huškahtihez sundugaspäi. Duumaiččou:
- Jänöi meččäh lähti, ei puututa tuskat.
Kaččou, ga kasselil jänöi hambahis. Jänöi hambahis, toi jänöin. Jänöi puutui, ga linduu en työnä. Jänöin gu avai – lindu lendoh huškahtih meččäh.
- En sua suaha nygöi, lindu lendoh lähti.
Lindu lendoh kui lähti, kaččou, ga astuu reboi. Reboi astuu, tuou jänöin. Reboi jänöin toi. Toi jänöihyön.
- Jänöihyön toi ga nygöi jäiččie en hävitä. Jäiččy ei lennä da ni juokse.
Istuihes merirandah, rubei lindua avuamah. Linnun gu avai – jäiččy mereh julkahtih.
- Nygöi, kačo, et sua meres, mereh gu jäičän kirvotin.
Kävelöy merirandua myö, pahua mieldy pidäy. Kaččou, ga haugi uidau, jäiččy hambahis. Dai haugi jäičän toi. Jäičän vei rišt’oilleh. Rišt’oi luadi jäšniekkie da luadi kurnikkaizen. Kuččuu ristintyttären goštih. Ristintyttären goštih gu kučui, a Iivan-ukon poijan pani karzinpordahil.
- Tule syö, sanou, jäšniekkie da kurnuekkua.
Kurniekkua söi, jäšniekkie söi.
- Nygöi, rišt’oi, söit minuu.
-Mindäh, tyttäreni, söin?
- Nygöi olis, sanou, Iivan-ukon poigua nähtä. Iivan-ukon tuskat mendih minun vaččah. A kui, sanou, jävinehez silmih, ennego tappas?
Karzinaspäi laski Iivan-ukon poijan dai yhteh mendih sen neidizen kel. Dai vie nygöi yhtes eletäh. Da vie minul annettih pohjattomal stokanal viinua da rieskaine pastettih, se m’oduh kastettih, se minul syötettih. Minä ijän kaiken mustan, kaikil suarnua sidä sanon.
|
Iivan-ukon poigu (Иван крестьянский сын)
